26.2.2023
Viime päivinä käytyä keskustelua nelipäiväisestä työviikosta voisi kuvata yhdellä sanalla: vaihtoehdottomuus. Vaihtoehdottomuus vaivaa meitä suomalaisia monessa muussakin asiassa. Mutta nyt puhutaan työajan lyhentämisestä. Onko se mahdollista ja jos on, niin miten?
Muistatteko vielä, mikä oli Henry Fordin työvoimapolitiikka? Hän maksoi työntekijöilleen tuplasti enemmän kuin kilpailijat samalla lyhentäen työntekijöidensä työaikaa. Yhteiskunta piti Fordia pähkähulluna ja yhtiön ennustettiin ajautuvan konkurssiin ennen kuin ensimmäiset palkat ovat maksussa. Toisin kuitenkin kävi. Ford sai paremman työpanoksen työntekijöiltään, jotka olivat myös keskimääräistä sitoutuneempia työnantajaansa. Fordille virtasi osaavaa työvoimaa, joka kasvatti yrityksen inhimillistä pääomaa. Noin 120 vuotta myöhemmin me Suomessa sorrumme juupas-eipäs keskusteluun samasta aiheesta.
Myrsky työajan lyhentämisestä nousi esille tulevien eduskuntavaalien lähestyessä. Hyvä kysymys tähän kohtaan voisi olla, miksi työajan lyhentäminen ylipäätään pitää ratkaista poliittisesti, kun sen voisi ratkaista myös yrityskohtaisesti? Keskustelun keskiössä on ollut brittiläistutkimus, jossa tutkittiin työajan lyhentämisen vaikutuksia 61:ssä organisaatiossa. Tuloksia on tulkittu lähinnä tulkitsijan omasta tulokulmasta asiaan.
Meiltä Suomesta löytyy useita yrityksiä, jotka ovat kokeilleet lyhennettyä työviikkoa ja käytäntö on jäänyt pysyväksi. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon viestintätoimisto Unfair.
Kaiken keskiössä on tuottavuuden kasvu. Jos tuottavuus ei kasva työajan lyhentämisen rinnalla, on työajan lyhentäminen mahdotonta. Teknologiateollisuuden mukaan Suomen tuottavuuden kasvu on ollut 3 % vuodesta 2005 lukien, kun vastaava luku Ruotsissa on 15 %. Tuottavuudessa on merkittäviä eroja myös yrityksien välillä. Päädymmekin muna-kana-ongelman eteen. Paraneeko tuottavuus sillä, että saamme pidemmän palautumisajan henkisesti sekä fyysisesti, jolloin olemme myös vastaanottavaisempia uusille innovaatioille ja työskentelytavoille? Vai pitääkö tuottavuuden parantua ensin ja sen seurauksena voidaan lyhentää työviikkoa? Tutkimuksien valossa on selvää, että riittävällä palautumisella on vaikutus työn tehokkuuteen.
Nelipäinen työviikko terminä on myös hieman harhaanjohtava. Nimittäin työaikaa voi lyhentää myös siten, että töistä ollaan pois pidemmän aikaa kerrallaan, esimerkiksi kaksi kuukautta (+lomat).
On myös esitetty, että työajan lyhennys vähentäisi työelämän tasa-arvoisuutta (AL pääkirjoitus 25.2.2023 ”Neljän päivän työviikko kuulostaa utopialta”). Tämä on johtopäätös siitä, että työajan lyhentäminen sopii toisille aloille paremmin kuin toisille, mikä johtaisi työmarkkinoinnin polarisoinnin kahteen leiriin. Pidän perustelua ontuvana. Jo lähtökohtaisestikin työssä, eduissa ja työoloissa on eroja työtehtävästä ja yrityksestä riippuen. Työelämä tulee joka tapauksessa tulevaisuudessa polarisoitumaan.
Vaihtoehdottomuus
Sen sijaan, että kuvitellemme työelämän itseään toistavana jatkumona, meidän tulisi pystyä kuvittelemaan täysin toisenlaisia vaihtoehtoja. Voisiko tulevaisuudessa olla mahdollista, että työskentelemme vain viikon vuodessa koneiden ja robottien hoitaessa työt? Minusta olisi korkea aika tehdä rohkeita avauksia työelämän rakenteiden ja oletuksien muuttamiseksi. Muutoksia olisi hyvä kyetä tekemään jo ennen kuin joku ulkopuolelta pakottaa. Korona on hyvä esimerkki siitä, miten työelämä voi pakon edessä muuttua hetkessä täysin erilaiseksi. Korona toi mukanaan etätyöskentelyn. Sen mahdollisuuksista toki oli puhuttu jo vuosia aiemmin, mutta vasta tuo viheliäinen virus pakon edessä sai työelämän rakenteita uudistettua. Hyvä on pitää myös se, kaikki työ ei ole palkkatyötä. Varsinkaan tulevaisuudessa. Itse asiassa, voiko tuottavuutemme heikkouteen syy olla siinä, että meitä vaivaa näköalattomuus ja vaihtoehdottomuus työelämän uudistuksia ja rakennemuutoksia kohtaan?
Mitä mieltä sinä olet, minkälainen haluaisit sinun tulevaisuuden työelämän olevan?