20.10.2025
Euroopan komission keväällä esittämä Green Omnibus on herättänyt poikkeuksellisen paljon keskustelua – eikä ihme. Kyse ei ole vain raportointivelvoitteiden keventämisestä, vaan EU:n laajemmasta uudelleenkalibroinnista: yritysvastuun, kilpailukyvyn ja ilmastopolitiikan voimatasapaino on mennyt uusiksi. Harvoin on EU-tason lainsäädäntövalmistelu näyttänyt yhtä sekavalta.
Tavoite on kaksijakoinen – helpottaa yritysten hallinnollista taakkaa ja samalla vahvistaa investointi- ja innovaatiokykyä. Molemmat ovat sinänsä järkeviä, sillä alkuperäinen kestävyysraportointi paisui liian nopeasti. Kustannukset karkasivat, tulkinta oli vaikeaa ja aikataulut epärealistisia. Mutta nyt korjausliike on niin voimakas, että tasapaino uhkaa kääntyä toiseen ääripäähän.
Omnibus-paketin ytimessä ovat kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) ja yritysvastuudirektiivin (CSDDD) kavennukset. Niiden myötä raportointivelvollisuus rajataan vain suuriin yrityksiin, joilla on yli 1000 työntekijää ja merkittävä liikevaihto. Käytännössä jopa 90 % aiemmin raportointivelvollisista jää ulkopuolelle. Samalla poistuvat toimialakohtaiset raportointistandardit ja tiukemman varmennuksen vaatimus, ja CSDDD:ssä due diligence-velvoitteet kohdistuvat jatkossa vain suurimpiin konserneihin.
Kysymys kuuluu: missä vaiheessa sääntelyn keventäminen muuttuu vastuullisuuden purkamiseksi?
Yrityksille on toki tarjottava ennakoitavuutta ja mahdollisuus kohdentaa resursseja tehokkaasti. Mutta on eri asia selkeyttää sääntelyä kuin tyhjentää sen sisältö. Jos raportointivelvoitteet jäävät vain harvojen jättien asiaksi, markkinan näkyvyys kapenee ja sijoittajilta katoaa tietopohja, jonka varaan vihreä siirtymä rakentuu.
Yrityksissä tämä tarkoittaa yhtä asiaa: vastuullisuutta ei voi ulkoistaa lainsäädännölle.
Vaikka raportointivelvoitteet kevenevät, markkinoiden ja sidosryhmien odotukset eivät kevene mukana. Sijoittajat, rahoittajat ja asiakkaat haluavat jatkossakin ESG-dataa – ja yritykset, jotka raportoivat vapaaehtoisesti ja laadukkaasti, säilyttävät kilpailuetunsa.
Komission olisi nyt edettävä harkiten eikä hätäillen. Yritykset ovat jo investoineet järjestelmiin ja prosesseihin, jotka vastaavat nykyistä sääntelykehystä. Jos nyt luodaan uusi epävarmuuden vaihe, moni näistä investoinneista jää tyhjän päälle.
Omnibus voi parhaimmillaan tuoda selkeyttä ja vähentää turhaa hallintoa. Mutta jos se kääntyy deregulaation synonyymiksi, se heikentää EU:n uskottavuutta ja murentaa Green Dealin peruslogiikan – sen, että kilpailukyky ja vastuullisuus voivat vahvistaa toisiaan.
Silti yksinkertaistaminen ei automaattisesti tarkoita taantumista. Jos raportointijärjestelmä saadaan aidosti johdonmukaisemmaksi, digitaalisemmaksi ja kansainvälisesti yhteismitalliseksi, se voi vapauttaa yrityksiltä resursseja innovaatioihin ja vihreään kasvuun. Mutta jos keventäminen jää pelkäksi leikkaukseksi ilman laadullista parannusta, EU saattaa ampua itseään jalkaan.
Vihreän siirtymän onnistuminen ei lopulta riipu siitä, kuinka monta raporttia yritykset laativat – vaan siitä, kuinka uskottavasti EU kykenee ohjaamaan pääomia, sääntelyä ja osaamista samaan suuntaan.
Mitä Green Omnibus todella tekee?
- Selkeyttää ja keventää – muuttaa ja keventää rinnakkain CSRD- ja CSDDD-säädöksiä, yksinkertaistaen raportointia ja kohdentamalla velvoitteet suurempiin yrityksiin.
- Siirtää painopistettä – korostaa kilpailukykyä ja hallinnollisen taakan vähentämistä vähintään 25 %:lla.
- Kaventaa velvoitteita – jättää raportointivelvollisiksi vain suurimmat yritykset ja herättää kysymyksen: jääkö vastuullisuus nyt kilpailukyvyn jalkoihin?
